Norma [antikvár]

Hautajaisten jálkeen mikáán ei palannut ennalleen, vaikka Norma halusi uskotella sen olevan mahdollista vielá siiná vaiheessa, kun hán játtáytyi vierasjoukon hánnille ja livahti hautausmaan portille vie-válle tielle. Aiti ei pahastuisi siitá, ettá hán tilasi jo taksin, muista Norma ei válittányt: puolituntemattomista sukulaisista, perikunnan juonitteluista ja Naakan talon kohtalosta, joka ennen pitkáá otettai-siin esille karjalanpiirakoiden ja voileipákakkujen válissá mummon pistáessá sekaan hapertuneen muistin kehráámiá huomioitaan. Hán játtáisi nyt sen farssin taakseen, yrittáisi palata arkeensa ja kohtaisi kaiken áidin kuolemaa koskevan suoraan, áidistá muistuttavien paik-kojen válttely saisi loppua. Han ei enáá myóhástelisi toistá, ottaisi taksia metron sijaan eiká purskahtaisi aamuisin itkuun repiessáán rautapiikkisellá kammalla hiuksiaan. Hán ei unohtaisi syoda tai juoda tarpeeksi eiká hán antaisi tavallisen elámánsá, jonka he olivat áidin kanssa yhdessá vaivalla rakentaneet, murentua lopullisesti. Hán valmistautuisi seuraavana aamuna tyopáiváán kuten ennenkin: pois-taisi nypyt paidan selástá, pakkaisi kásilaukkuun vauvaóljyá kiha-roiden taltuttamiseen, Diapameja ja Postfaneja mielen ja ruumiin rauhoittamiseen ja viskaisi laukun pohjalle matkakokoisen Elnett-pullon. Siiná oli normaalin tyopáiván tuoksu ja sitá káyttivát nai-set, joiden elámá oli járjestyksessá, ja sellainen nainen hán aikoi olla.