Natura Finlandiae [antikvár]

Suomi. Maakaukana pohjoisessa. Maa lahella, tassá. Luonnon ihmeelliset voimat. Maa, meidan yhteinen áitimme, jonka olemme verhonneet tukahduttavaan vüttaan. Kaukana pohjoisessa, eramaassa maaüman reunalla, se vielá on orna itsensá. Arasti, kunnioittavasti voimme koskettaa sen ihoa. Jos etsimme kyllin kauan ja lahestymme kyilin hiijaisin askelin, voimme yha kohdata elementit. Maan, jonka graniittikyljet kohoavat kimaltavasta merestá. Veden, joka aukenee lukemattomina járvenseikiná metsien keskella kohden aurinkoa tai kuultaa tutkimattomana rotkojárven syvyydessá; ja joka talven kylmyydessá tihenee lumeksi ja jááksi levittaen valkean hohteen maan ylle. Ja me voimme kohdata tuulen, joka kay tasavertaista keskustelua metsán kanssa. Tasavertaista? Kyllá. Silla myos metsá on elementti. Mustana, raskaana se katsoo láhestyjáa talvipáiván harmaudessa tai kaamoksen aavemaisessa sinessa, jurona sulkee sinut syliinsá. Korkean syyspaivan kirkkaudessa se heláytt^ silmillesi kuparinkirkkaan fanfaarin. Tervetuloa, ystavá, keskelle varíen rikkautta! Metsá suojelee vaeltajaa, joka kuuntelee sen áántá, niinkuin puu taipuu palvelemaan ihmistá, joka taivuttaa sita hellasti ja taitaen. Multa varo itseasi, ylimielinen kerskuri, joka luulet olevasi metsáa viisaampi! Metsa ei avaa sinulle salaisuuksiaan, ja jos kylliksi loukkaat, se nielee sinut. Se nielee sinut kuin tuli. Tulen henki on alna lahellá p'juta, ja silla on kahdet kasvot: elámaá sáilyttavát, elamaa uhkaavat. Hánelle, joka láhestyy metsaá ja maata ja ilmaa ja veden hipiáa aistit herkistyneiná, kunnioittavasti — niinkuin rakastettua láhestytáán — hánelle luonto nayttaa salaisuutensa. Kallion salaperáiset kuviot, ja jákalán kuviol kallion pinnassa; lumikiteiden harmonian; veden clavan liikkeen; syksyn puhtaan aistillisen hehkun pohjoisten tunturien kupeella, ja keváán ensimmaisten kukkien pienet auringot. Luonto on kuin vanhojen kertomusten jalo villi — raju ja arvaamaton, ja samassa taas kirkas ja hellá. Vihollisemme se ei ole, mutta orjaksemme se ei suostu, niinkuin joskus ylimielisyydessámme luulimme: vaárin kohdeltuna se kuolee tai nousee kapinaan. Kun hiljennyt sen edessa, opit kuuntelemaan ja kuulemaan sen aántá, ymmártamaán sen kieltS. Kun kumarrut láhelle maan tai suon pintaa, lahelle jákaláá tai kiven sima tai puun kuorta tai linnunmunaa tai ruohonkortta, olet ehka oppimassa ensimmáisen sanan. Lassi Nummi