Kuohuvat tunteet [antikvár]

1. Luku Valerie kuuli lentokoneen moottorin yskáhtaván ja kaánsi katseensa kolmetuhatta jalkaa heidan allaan olevasta metsáisestá maisemasta Carltoniin, joka istui hánen vieressáán lentáján paikalla. Carltonin otsa oli huolestimeesti rypyssá. "Kuulitko tuon?" "Minká?" Carlton vilkaisi hántá ja huolirypyt otsalla syvenivát enti-sestáán. "Miká piti kuulla?" "Moottori yskáhti." "En kuuUut mitáán. Tiivistynyttá kosteutta polttoaineputkissa, ehká." Hán káánteli hetken kojetaulun napiskoita tarkistaakseen poltto-ainevirtauksen ja syventyi taas ajatuksiinsa. "Oletko varrna? Ei se minusta kuulostanut siltá." "Mistá láhtien siná olet ohjannut lentökonetta?" Carlton tuhahti kár-simáttömásti. "Kaikki on kunnossa. Konc tsekattün perin pohjin, ennen kiiin me lensimme tánne pohjoiseen eika síita ole kuin neljá páiváá." "Jos vika ei ole lentokoneessa, missá sitten, Carl? Siná olet sanonut tuskin sanaakaan sen jálkeen kun me láhdimme tana aamima liikkeelle; siná láhdit kuin tuli hánnán alla lentámáán kotün kolme páiváá aikai-semmin kuin me olimme suimnitelleet, etká suostu edes sanomaan minulle miksi." "Mináhán sanoin, ettá siná ja muut voisitte hyvin jáádá. Ei teidán olisi tarvinnut láhteá yhtá matkaa. Mináhán en edes halunnut ettá siná tulisit kotün vielá." "Tiedetáán", Valerie vastasi kuivasti. "Luuletko, ettá muuten olisin ollutkaan min innokas tulemaan? Kuule, yritátkö siná ehká karata jon-kim salaperáisen naisen luokse josta minun olisi syytá tietáá?" Carlton mumisi jotakin, joka hukkui moottorin meluun. "Nojaa, paljonkos haittaa pikku hiljaisuudesta on náin ystávien kes-ken?" Valerie mutisi, ja káánsi katseensa miehestáán. Heidán takanaan heidán ystávánsá Alex ja Betsy Tarrant keskustelivat vilkkaasti, yrittáen aina válillá saada mukaansa kolmarmenkin koneen takaosassa istuvan matkustajan, Lilith Gracen. Mutta nuori nainen tuntui uppoutuneen