Kuilun Partaalla [antikvár]

En taida tietää kuin yhden asian. Yhden asian, josta voin olla täysin varma. Nimittäin sen, että totuus ei ole tie va-pauteen. Ei ainakaan sillä tavalla kuin muut sitä hokevat tai olen itse sitä toistellut niinä lukemattomina kertoina, kun olen istunut ahtaissa kuulusteluhuoneissa ja selleissä ja kehottanut resuisia miehiä tunnustamaan syntinsä. Olen valehdellut heille ja puhunut perättömiä, sillä totuus ei johdata parannukseen eikä pelastukseen. Totuus ei salli kenenkään karistaa yltään valheiden ja salaisuuk-sien taakkaa eikä sydämen tuskaa. Totuus, jonka olen nyt ymmärtänyt, kahlitsee minut synkkään kammioon, alamaailmaan, jossa vainajien henget ja uhrit luikertele-vat ympärilläni kuin käärmeet. Siellä totuutta ei kannata hämmästellä eikä ihastella. Se on paikka, jossa pahuus lymyää. Paikka, jossa pahuus hengittää vasten kasvoja, kunnes sen löyhkää on mahdotonta paeta. Mistään muusta en ole varma. Yhtään mistään muusta.Tiesin jo silloin, kun otin tehtävän vastaan, että se veisi minut kuilun partaalle. Tiesin, että kutsumukseni joh-dattaisi minut paikkoihin, joissa pahuus väijyy, paikkoi-hin joissa totuus ei paljasta kuin irvokkaat ja hirvittävät kasvonsa. En kuitenkaan epäröinyt. Otin tehtävän vastaan, vaikka en ollut alkuunkaan valmis siihen hetkeen, jolloin pahuus lopulta ilmestyisi piilostaan, kahmaisisi minut kuin teuraan ja tempaisisi minut mukanaan sysi-mustaan veteen.